Bled
Sloveniassa edelleen...
13.07.2008 21 °C
Kävimme Bledissä, jota on kutsuttu taianomaiseksi. Ei turhaan. Paikka sijaitsee Slovenian luoteisosassa, noin 10-20 km Itävallan rajalta. Vuoriston keskellä oleva kirkasvetinen järvi on kruunattu pienellä saarella, johon on rakennettu kirkko. Veden lämpötila oli käsituntumalla n. 25 astetta ja uimareita riittikin. Järveä ympäröivällä rinteellä on myös keskiaikainen linna.
Saareen pääsee vuokraamalla soutuveneen tai "gondolilla", noin 12-15 hengen veneellä, jota veneen "kuljettaja" soutaa perästä käsin (kahdella airolla kuitenkin, ei "sauvomalla" kuten gondoli-sanasta voisi päätellä (12 eur/hlö, kestää 1,5 h, josta puoli tuntia saaressa).
Jos Ljubljana on taianomainen, niin on tämäkin paikka. Toisella tapaa.
Häiritsevänä voidaan pitää turistilaumoja, joita virtaa tätä kauneutta ihailemaan. Kannattaa silti käydä.
Ljubljanasta Blediin pääsee junalla alle tunnissa ja bussillla ilmeisesti kestää 1h 15 min. Junalipun hinta junatyypistä riippuen n. 4-6 euroa.
Menomatkalla törmäsimme junassa kroatialaiseen naiseen, joka oli kovin Suomi-intoinen.
Kaurismäki-elokuvat ovat kuulemma kovassa huudossa Kroatiassa. Selvisi myös miettimämme kielikysymys. Entisen Jugoslavian alueella tosiaan puhutaan nykyään omia kieliään (esim. kroatia, slovenia,...) ja vaikka ne kuulostavatkin samalta, ei niitä ymmärretä kovin helposti ristiin. Ala-asteella oppimamme fakta siitä, että Jugoslaviassa puhuttiin serbokroatiaa, pitää/piti kuitenkin myös paikkaansa eli näin on tosiaan ollut. Ja kuulemma periaatteessa kaikki puhuvat entisen Jugoslavian alueella nyt jotenkuten nykyistä kroatiaa... joka ilmeisesti sitä serbokroatiaa enempivähempi.
Tätähän te tietenkin mietittekin...
Posted by vilmalotta 14:06 Archived in Slovenia